Taloudellista eriarvoisuutta ja tuloköyhyyttä on pidetty kaikkien muiden yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien juurisyynä. Sosiaalisten tuloerojen kasvun estäminen ja köyhyyden vähentäminen ovat keskeisimpiä tavoitteita niin suomalaisessa kuin EU-tason politiikassakin. Tuloerojen kasvua hillitsevä politiikka lisää mahdollisuuksien tasa-arvoa ja vahvistaa tuloliikkuvuutta, joka on viime vuosikymmeninä vähentynyt Suomessa.
Eriarvoisuus periytyy huolimatta siitä, että Suomi on varsin avoin yhteiskunta, jossa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu hyvin. Vanhempien taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen asema sekä lapsuuden ajan elinolosuhteet ennustavat seuraavan polven sosiaalista asemaa ja elämän tapahtumia usealla elämän eri osa-alueella. Perhetaustan mukaiset erot näkyvät kouluttautumisessa, ammattiperusteisessa luokka-asemassa sekä aikuisuuden tulotasossa. Myös huono-osaisuus kasautuu ylisukupolvisesti. Eriarvoisuuden periytymistä voidaan vähentää ylläpitämällä tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua laadukkaaseen koulutukseen eri tasoilla, varmistamalla nuorten pääsy ja eteneminen työmarkkinoille, ja erityisesti tukemalla huono-osaisimpia perheitä. Jotta kansalaisten tuki avoimelle yhteiskunnalle säilyy sosiaalisen laskun yleistyessä, on tärkeää varmistaa, että sosiaalinen lasku ei johda kohtuuttomaan elämänlaadun heikentymiseen suhteessa vanhempiin. Kyse on yhdestä tulevien vuosikymmenten politiikan suurimmista haasteista. (Eskelinen, Erola, Karhula, Ruggera & Sirniö 2020.)
Suomalaisessa tuloerokeskustelussa tuodaan toistuvasti virheellisesti esille, että tuloerot eivät ole enää kasvaneet 2000-luvulla. Tutkimuksessa on kuitenkin käynyt ilmi, että sekä tulojen että varallisuuden erot ovat kasvaneet Suomessa viime vuosikymmeninä. Tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2007 asti ja pienen notkahduksen jälkeen jääneet talouden taantuman aikana uudelle korkeammalle tasolle. Aivan viime vuosina tuloerot ja erityisesti ylimmät tulo-osuudet ovat lähteneet taas kasvuun. Siirtyminen yhtenäiseen tuloverotukseen, jossa kaikkia tulolajeja verotetaan saman (progressiivisen) asteikon mukaan, taittaisi tuloerokehityksen. Jos haluttaisiin palata 1990-luvun alun käytettävissä olevien tulojen eroihin, pelkästään verotuksen keinot eivät riitä. Koska tuotannontekijätulojen eli palkka-, yrittäjä- ja pääomatulojen erot ovat nousseet jo niin korkeiksi, tarvittaisiin myös keinoja vaikuttaa niihin. (Riihelä & Tuomala 2020.)
Lähteet:
Eskelinen, N., Erola, J., Karhula, A., Ruggera, L. & Sirniö, O. (2020). Eriarvoisuuden periytyminen. Teoksessa Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Helsinki: Kalevi Sorsa Säätiö.
Kujala, P., Kallio, J. & Niemelä, M. (2019). Huono-osaisten elinolojen parantaminen vähentää rikollisuuden pelkoa. https://blogit.utu.fi/tita/huono-osaisten-elinolojen-parantaminen-vahentaa-rikollisuuden-pelkoa/
Niemelä M., Kujala, P. & Kangas, O. (2019). Luottamus ja taloudellinen eriarvoisuus. Teoksessa Poliittinen ja sosiaalinen luottamus - Polut, trendit ja kuilut. Valtionvarainministeriön julkaisuja 31.
Ranta, M., & Raijas, A. (2020). Perhe- ja yksilötekijöiden yhteys itsenäisesti asuvien nuorten taloudelliseen eriarvoisuuteen. Nuorisotutkimus 38(4), 37–51.
Ranta, M., Punamäki, R-L., Chow, A. & Salmela-Aro, K. (2020). The Economic Stress Model in Emerging Adulthood: The Role of Social Relationships and Financial Capability. Emerging adulthood, 8(6), 496-508. https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/2167696819893574
Riihelä, M. & Tuomala, M. (2020). Tulo- ja varallisuuserot. Teoksessa Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Helsinki: Kalevi Sorsa Säätiö.
