Sosiaaliturva voi tukea kestävyysmurrosta

Ilmastonmuutos, biodiversiteetin väheneminen ja luonnonvarojen liikakäyttö johtavat ihmiskunnan hyvinvointia uhkaavaan kestävyyskriisiin, joka haastaa nykyisen hyvinvointivaltion toimintaympäristön ja johon nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei ole varautunut. Rajallisen maapallon ekologiset reunaehdot asettavat puitteet talous- ja sosiaalipoliittisille valinnoille eikä ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion saavuttaminen onnistu nykyisellä kulutus- ja tuotantorakenteella (Corlet Walker ym. 2021; Hirvilammi 2020). Tarvitaan koko yhteiskuntaa läpäisevä kestävyysmurros, joka vähentää radikaalisti riippuvuutta fossiilisista energialähteistä, vahvistaa kierrätykseen perustuvaa taloutta ja turvaa luonnon monimuotoisuuden säilymisen. Parhaimmillaan sosiaaliturva luo edellytyksiä kestävyysmurroksen edistämiselle. Eri palvelut ja tukimuodot voivat kuitenkin tietyissä tilanteissa myös jarruttaa kestävyysmurrosta ylläpitämällä ympäristöä kuormittavia ja luonnonvaroja tuhlaavia ei-toivottuja rakenteita. 

Jokainen kestävyysmurroksen edellyttämä toimenpide nostaa esiin kysymyksen seurausten oikeudenmukaisesta jakautumisesta (Kivimaa ym. 2021). Kestävyysmurros saattaa voimistaa eriarvoisuutta, minkä takia tarvitaan sosiaaliturvaa hillitsemään ympäristötoimien mahdollisia eriarvoistavia seurauksia - kestävyysmurros tuleekin toteuttaa reilusti ja oikeudenmukaisesti. Osalla ihmisistä ja toimijoista on enemmän resursseja ja kyvykkyyksiä suuntautua uudestaan, löytää mahdollisuuksia ja toimia edelläkävijöinä murroksessa, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea. Sosiaalipoliittisin keinoin voidaan vähentää yksilöiden taloudellista haavoittuvuutta ja vahvistaa kykyä omaksua kestävän elämäntavan mukaisia ratkaisuja. Hyvin suunnitellut ja toteutetut sosiaaliturvan palvelut voivat vahvistaa väestön valmiuksia vastata kestävyysmurroksen haasteisiin. 

Kestävyysmurros muuttaa työtä. Murroksessa tulee tarkastella, mitkä ovat ne alat ja toiminnot, joihin kohdistuu erityisiä paineita. Uudistuvan sosiaaliturvan tulee tukea työn kehittymistä kestävään suuntaan ja muodostaa työllistymisen polkuja poistuvien ja uusien työmahdollisuuksien välille. Kaikkiaan kestävyysmurros haastaa ajattelemaan uudelleen sosiaalipolitiikan perustavanlaatuisia ydinkysymyksiä: missä määrin hyvinvoinnin tavoittelu voi jatkossa nojata talouskasvuun ja materiaalisen elintason kasvattamiseen sekä ekologisesti kestämättömän työllisyyden tavoittelemiseen.

Kestävyysmurros edellyttää materiaalisen kulutuksen vähentämistä, erityisesti rikkaissa ylikuluttavissa hyvinvointivaltioissa. Kestävää hyvinvointia tukevan sosiaaliturvan tulisi mahdollistaa siirtymisen vähemmän materiaali- ja energiaintensiiviseen kulutukseen ja ohjauksen sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään 'kulutuskäytävään', jonka minimitaso muodostuu riittävästä tarpeiden tyydytyksestä ja maksimitaso ekologisesti kestävästä päästöjen ja luonnonvarojen käytön tasosta (Gough 2020). Sosiaaliturvan ehdot ja syyperustaisuus tulee arvioida kestävyysmurroksen näkökulmasta ja mahdollisuuksien mukaan muuttaa siten, että ne tukevat ja ohjaavat asiakkaiden kulutuskäyttäytymistä kestävään suuntaan. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi viitebudjettien mukaisten välttämättömien kulutuskorien sisällössä korostettavia materiaalitehokkaita palveluja ja kestävyysmurroksen mukaisia tuotteita. 

Kulutuksen ohjauskeinojen yhdistelmän on oltava riittävän monipuolinen: verotuksella voidaan luoda yleisiä ja kattavia kannusteita, tukia voidaan suunnata harkinnanvaraisesti ja  informaatio ja vertaistuki luo osallisuutta. Kuluttajien toivotaan vastaavan yhteiskunnalliseen ohjaukseen siirtämällä kulutustaan vähemmän luonnonvaroja kuluttaviin ja pienempiä kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttaviin tuotteisiin ja palveluihin sekä hyödyntämällä kiertotaloutta. Siirtyminen kestävyysmurroksen mukaiseen kulutukseen edellyttää kuitenkin tietoa ja taitoja, joita kaikilla kuluttajilla ei ole. Joissakin tapauksissa kulutuskorin rakenteen muuttaminen vaatii varallisuutta, kuten esimerkiksi investointi sähkö- tai kaasuautoon. Lisäksi asuinpaikkakunnalla on merkitystä, sillä kiertotalouden infrastruktuuri on alueellisesti eri tavoin kehittynyt. Sosiaaliturvan tulisi vastata uudenlaisiin eriarvoisuuden haasteisiin ja ekososiaalisiin riskeihin. 

Sosiaalipoliittisilla toimilla on Suomessa ohjattu terveellistä syömistä jo pitkään. Suomessa kansalliset ravitsemussuositukset ohjaavat julkisten ruokapalveluiden palveluntarjontaa kuntien palvelusopimuksin, esim. varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilaitoksissa ja vanhusten hoidossa. Myös kunnat ja kaupungit vaativat näitä palvelusopimuksissaan. Ravitsemussuosituksia päivitetään parhaillaan Pohjoismaisella tasolla niin, että niihin liitetään myös kestävyyskriteerit (Helsediktoratet 2021). Tämä tarjoaa mahdollisuuden koota yhteen tutkimustieto suomalaisen kestävän ruokavalion määrittämiseksi. Kestävyysmurroksen mukaisia ravitsemussuosituksia voidaan edistää esimerkiksi sosiaaliturvan neuvontapalveluissa. Se edellyttää mm. sopivien aineistojen ja oppaiden tuottamista. (Just-Food)

Sosiaaliturvan uudistamisessa olisi olennaista kehittää sosiaaliturvaan ja sen palveluihin soveltuvaa tulkintaa “Ei merkittävää haittaa” -periaatteesta (Do No Significant Harm, DNSH). Periaatteesta johdettujen kriteerien avulla tulisi varmistaa, ettei sosiaaliturva aiheuta merkittäviä ympäristöön kohdistuvia haitallisia sivuvaikutuksia.

Lähteet

Corlet Walker, C., Druckman, A. and Jackson, T. (2021), ‘Welfare systems without economic growth: A review of the challenges and next steps for the field’, Ecological Economics, 186, Article 107066, https://doi.org/10.1016/j.ecolecon.2021.107066.

Elonkehä, ilmastonmuutos ja sosiaaliturva (2022) Strategisen tutkimuksen ja sosiaaliturvakomitean tietokumppanuudessa tuotettu, yhteiskirjoitettu tietokooste. Strateginen tutkimus. Suomen Akatemia: Helsinki. https://www.aka.fi/globalassets/3-stn/1-strateginen-tutkimus/tiedon-kayttajalle/tietoaineistot/elonkeha-ilmastonmuutos-ja-sosiaaliturva-tietokooste.pdf. [Haettu 23.5.2022]

Gough, I. (2020), ‘Defining floors and ceilings: The contribution of human needs theory’, Sustainability: Science, Practice and Policy, 16(1), 208–219. https://doi.org/10.1080/15487733.2020.1814033.

Hirvilammi T. (2020). The virtuous circle of sustainable welfare as a transformative policy idea. Sustainability 12 (1), 391.

Kivimaa, P., Huttunen, S., Lähteenmäki-Uutela, A., Heikkinen, M., Juhola, S.,Kaljonen, M., Käyhkö, J., Lund, P. & Näkkäläjärvi, K. (2021). Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa? Keskustelunavaus. Suomen ilmastopaneelin julkaisuja 2/2021. https://www.ilmastopaneeli.fi/wp-content/uploads/2021/06/ilmastopaneelin-julkaisuja-2-2021-kuinka-oikeudenmukaisuus-voidaan-huomioida-ilmastopolitiikassa.pdf