Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna paljon koulutuksen, työn tai työharjoittelun ulkopuolella olevia nuoria. Koulupudokkuus johtaa moniin ongelmiin myöhemmässä elämässä. Kerran koulutuksen kelkasta pudonnut nuori ei helposti enää saa kiinni […]
Teknologia automatisoi työtehtäviä. Samalla se voi myös rikastaa ja laajentaa työtä ja kutsua ihmisen uudenlaiseen kumppanuuteen koneen kanssa. Digitalisaatio tarjoaa uusia työkaluja verkottumiseen, ongelmanratkaisuun ja oppimiseen.
Taloudellista eriarvoisuutta ja tuloköyhyyttä on pidetty kaikkien muiden yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien juurisyynä. Sosiaalisten tuloerojen kasvun estäminen ja köyhyyden vähentäminen ovat keskeisimpiä tavoitteita niin suomalaisessa kuin EU-tason politiikassakin. Tuloerojen kasvua hillitsevä politiikka […]
Koulu on tärkein yksittäinen instituutio, jonka tulisi taata yhtäläiset lähtökohdat kaikille. Suomalaiset koululaiset ovat pärjänneet hyvin kansainvälisissä vertailuissa, esimerkiksi PISA-mittauksissa. 15-vuotiaiden osaaminen on kuitenkin tasaisesti heikentynyt vuoden 2006 jälkeen. Oppilaiden […]