Innovaatiopolitiikalla pyritään lisääntyvässä määrin vastaamaan ympäristöllisiin ja sosiaalisiin haasteisiin perinteisten talouskasvuun, työllisyyteen ja kansalliseen kilpailukykyyn liittyvien päämäärien lisäksi. Jotta uusia tavoitteita kyetään edistämään, innovaatiopolitiikan tulee omaksua uusia, kestävyyttä edistäviä toimintamalleja.
Viime vuosina innovaatiopolitiikka on pitkän hiljaiselon jälkeen saanut jälleen Suomessa osakseen huomiota muun muassa parlamentaarisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (tki) työryhmän (VNK, 2023), vuoden 2023 alussa voimaan tulleen t&k-rahoituslain (20.12.2022/1092) sekä pääministerin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistamisen (962/2023) myötä. Keskustelu on kuitenkin pyörinyt tki-rahoituksen euromäärissä tavoiteltujen vaikutusten sijaan. Vaikka eri kestävyyshaasteet mainitaan useissa innovaatiopolitiikkaa käsittelevissä suunnitelmissa ja raporteissa, niiden tarkempi sisältö ja suhde innovaatiopolitiikkaan jää epäselväksi.
Innovaatiopoliittisessa ajattelussa on laajemmin käynnissä muutos, jossa kestävyystavoitteet nähdään keskeisinä tavoitteina, joihin on mahdollista vastata edistämällä tki-toimintaa. Uudet lähestymistavat, kuten ”missiolähtöinen” ja ”transformatiivinen” innovaatiopolitiikka painottavat kestävän kehityksen tavoitteiden integrointia perinteisempien taloudellisten tavoitteiden rinnalle (Schot & Steinmüller, 2018; Mazzucato, 2018). On esitetty, että kestävyyshaasteisiin vastaamiseksi päättäjien tulisi arvioida innovaatiojärjestelmien toimintaa käyttäen uusia kriteerejä, liittyen suuntaavuuteen, kysynnän artikulaatioon, politiikkakoordinaatioon sekä refleksiivyyteen (Bhatia et al., 2024; Weber & Rohracher, 2012):
Ensimmäinen tarkasteltava näkökulma on innovaatioprosessien suuntaavuus. Siinä missä perinteisesti päättäjät eivät ole ottaneet vahvaa kantaa innovaatioiden sisältöön, kestävyyden kannalta on tärkeää saada muodostettua eri toimijoiden keskuudessa yhtenäinen näkemys innovaatiovetoisen muutoksen tavoitteista. Näin rajatut tutkimukseen ja kehitykseen investoidut resurssit saadaan ohjattua tehokkaasti kaikkein kriittisimpien ongelmien ratkaisuun.
Toinen näkökulma koskee keskeisten yhteiskunnallisten haasteiden artikulointia markkinakysyntänä (Boon & Edler, 2018; Pihlajamaa & Valovirta, 2024). Kestävyystavoitteet ja -strategiat ovat usein abstrakteja ja monitulkintaisia, minkä seurauksena yrityksillä voi olla epätietoisuutta siitä, millaisille innovaatioille ja toiminnallisuuksille on kysyntää. Luomalla selkeän näkymän tulevaisuuden innovaatiotarpeisiin, päättäjät voivat vaikuttaa markkinoiden kehitykseen (Mazzucato, 2018). Kysynnän artikulointi esimerkiksi julkisten hankintojen kautta, on erityisen tehokasta toimialoilla kuten jätehuolto, liikenne, energia ja koulutus, joilla julkinen sektori on merkittävässä markkina-asemassa (European Commission, 2021; Valovirta & Pihlajamaa, 2025).
Kolmanneksi, kestävyystavoitteiden saavuttaminen edellyttää tyypillisesti laaja-alaista yhteistyötä eri politiikkalohkojen ja politiikan tasojen välillä. Innovaatiopolitiikan yhteiskunnallinen vaikuttavuus jää rajatuksi, mikäli toimenpiteet eivät ole linjassa sektoripolitiikkojen (esim. liikenne, energia, maatalous) kanssa. Myös jo innovaatiopolitiikan toimialueen sisällä on tärkeää panostaa eri toimenpiteiden väliseen koordinaatioon, jotta politiikan koherenssi ja sitä kautta tehokkuus voidaan varmistaa.
Lopuksi, kestävä innovaatiopolitiikka vaatii refleksisyyttä: kykyä tarkastella ja arvioida nykyisiä politiikkoja kriittisesti, kokeilla uusia lähestymistapoja ja ottaa mukaan uusia toimijoita. Kestävyyshaasteisiin vastaaminen eri toimialoilla edellyttää pitkäkestoista toimintaa, jota luonnehtivat merkittävät epävarmuudet. Tästä johtuen on kriittistä varmistaa toimenpiteiden vaikuttavuuden jatkuva arviointi, sisältäen sekä toteutuneet vaikutukset sekä odotettavat tulevat vaikutukset, jotta politiikkaa voidaan uudelleensuunnata tiedon karttuessa.
Yllä mainitut näkökulmat ovat johtaneet uusien innovaatiopolitiikan toimintamallien suunnitteluun ja toteutukseen. Kestävän innovaatiopolitiikan ajatus on saanut jalansijaa eri hallinnon tasoilla vaikuttaen ylikansallisen (Horizon Europe), kansallisen (esim. Wittman et al., 2021; Larrue, 2021) ja alueellisen (Brown, 2020) tason aloitteisiin. Esimerkkeinä mainittakoon innovaatiomissiot, joita on toimeenpantu muun muassa Alankomaissa (Janssen, 2020) ja Saksassa (Wittman et al., 2021) sekä Ruotsin strategiset innovaatio-ohjelmat (Grillitsch et al., 2019). Vielä ei ole kuitenkaan yksimielisyyttä siitä, millä mallilla kestävyyttä tulisi parhaiten edistää käytännössä (Haddad et al., 2022), ja eri mallien välillä on merkittäviä eroja (Larrue, 2021). Suomessa innovaatiopoliittinen keskustelu on ottanut vaikutteita käynnissä olevasta murroksesta. Selkein kestävyyteen suuntautunut käytössä oleva politiikkainstrumentti on strateginen tutkimus, joka pyrkii monitieteisen tutkimuksen kautta tuottamaan tietoa yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyen. Kokonaiskuvassa konkreettiset toimenpiteet, joilla tki-toimintaa suunnattaisiin kestävyyshaasteita kohti, ovat jääneet kuitenkin vaatimattomiksi (Sotarauta, 2024; Schwaag Serger & Palmberg, 2022).
Lähteet:
Bhatia, R., Pihlajamaa, M., Hyytinen, K., & Jäntti, A. (2024). Capabilities for transformative sustainability management in cities. Public Management Review, 1-25.
Boon, W. P. C., & Edler, J. (2018). Demand, challenges, and innovation. Making sense of new trends in innovation policy. Science and Public Policy, 45(4), 435–447. https://doi.org/10.1093/SCIPOL/SCY014
Brown, R. (2020). Mission-oriented or mission adrift? A critical examination of mission-oriented innovation policies. European Planning Studies, 29(4), 739–761. https://doi.org/10.1080/09654313.2020.1779189
European Commission, Directorate-General for Communications Networks, Content and Technology (2021). The strategic use of public procurement for innovation in the digital economy – Final report, Publications Office.
Grillitsch, M., Hansen, T., Coenen, L., Miörner, J., & Moodysson, J. (2019). Innovation policy for system-wide transformation: The case of strategic innovation programmes (SIPs) in Sweden. Research Policy, 48(4), 1048-1061.
Haddad, C. R., Nakić, V., Bergek, A., & Hellsmark, H. (2022). Transformative innovation policy: A systematic review. Environmental Innovation and Societal Transitions, 43, 14-40.
Janssen, M. (2020). Post-commencement analysis of the Dutch ‘Mission-oriented Topsector and Innovation Policy’ strategy. Utrecht: Utrecht University-Copernicus Institute of Sustainable Development. Mission-Oriented Innovation Policy Observatory.
Larrue, P. (2021). The design and implementation of mission-oriented innovation policies : A new systemic policy approach to address societal challenges. https://doi.org/10.1787/3f6c76a4-en
Mazzucato, M. (2018). Mission-oriented innovation policies: challenges and opportunities. Industrial and Corporate Change, 27(5), 803-815.
Pihlajamaa, M., & Valovirta, V. (2024). The potential of innovation contests in articulating demand for system-level transformation: The case of the Helsinki Energy Challenge. Environmental Innovation and Societal Transitions, 53, 100916.
Schot, J., & Steinmueller, W. E. (2018). Three frames for innovation policy: R&D, systems of innovation and transformative change. Research policy, 47(9), 1554-1567.
Schwaag Serger, S., & Palmberg, C. (2022). Towards transformative policy in Finland and Sweden: Some viewpoints from practice. In Smart Policies for Societies in Transition (pp. 143-188). Edward Elgar Publishing.
Sotarauta, M. (2024). “Finland: Mission-oriented innovation policy?”, in Giacometti, A. & Jessen, S. (toim.) Making Innovation a Mission?: Overview of the Implementation of Mission-Oriented Innovation Policies in Denmark, Finland and Sweden, s. 27– 49. Nordregio, Tukholma.
Valovirta, V. & Pihlajamaa, M. (2025) “Public Procurement for Sustainability”, in Eriksson, P., Montonen, T., Laine, P-M., & Hannula, A. (eds.) “Elgar Encyclopedia of Innovation Management”, Edward Elgar Publishing Ltd.
VNK (2023). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen käyttöä koskeva monivuotinen suunnitelma: Parlamentaarisen TKI-työryhmän 2022 loppuraportti. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:13.
Weber, K. M., & Rohracher, H. (2012). Legitimizing research, technology and innovation policies for transformative change: Combining insights from innovation systems and multi-level perspective in a comprehensive ‘failures’ framework. Research policy, 41(6), 1037-1047.
Wittmann, F., Hufnagl, M., Lindner, R., Roth, F., & Edler, J. (2021). Governing varieties of mission-oriented innovation policies: A new typology. Science and Public Policy, 48(5), 727–738. https://doi.org/10.1093/SCIPOL/SCAB044
